Palloja kaitaliinassa ja bambuvanun käyttökokemuksia.

Valokuvat on kahden vuoden takaa, aurinkoista oli silloinkin.

Seuraa blogia uudessa osoitteessa: 
Katrin Tilkkublogi


Tein tämän kaitaliinan mallin ja ohjeen kurssilaisilleni reilut kaksi vuotta sitten.
Tekniikkana hirsimökin muunnos.
Tykkään liinasta erityisen paljon ja se on meillä käytössä jo kolmatta kevättä;-)


Kaitaliinaan on tikattu bambuvanu, se on ihanan ohutta ja vaivatonta kaitaliinoissa.
Tiheät tikkaukset tekevät liinasta helppohoitoisen.

Ennen kuvien ottamista liina on jo kertaalleen pesty 40 asteessa ja lingottu maksimikierroksilla, mutta ei silitetty.
Olen vain "vedellyt" sen suoraksi ja muotoonsa.
Näin teen aina kun liina tulee suoraan pesusta käyttöön.
Sitten annan liinan kuivahtaa tuohon lasipöydälle.

Bambu on siis laiskan silittäjän valinta;-)

Liinan voi myös kuivattaa normaalisti narulla tai pyykinkuivurissa ja silittää sitten suoraksi.
Säilytyksen jälkeen liina on tietysti silitettävä höyryraudalla, koska kuivana se ei oikene itsestään.


Mandariinipuu on mukavaa vaihtelua kukkakimpuille.
Näiden minikokoisten yksilöiden hedelmät ovat syötäviä ja maistuvat mandariinille. 
Tuoksu on ihan kuin oikeissakin mandariinipuissa.


Matalalta paistava (ja valokuvaamiseen aivan liian kirkas) aurinko tekee liinan pintaan kivoja varjoja.


Laitan blogiin lisää kuvia kaitaliinasta, niin näet miltä se näyttää nykyään.

Leppoisaa lauantai-iltaa!



Tilkkukaupan Katri


Seuraa blogia uudessa osoitteessa: 
Katrin Tilkkublogi